Selvänäkijä-parapsykologin koulutus

Jokaisella ihmisellä on paranormaaleja kykyjä, jotka tarvitsee vain tiedostaa, minkä jälkeen niiden kehittäminen harjoittelun avulla on mahdollista. Kun alat tosissasi harjoitella tätä alaa, on alusta asti hyvä noudattaa tarkkaa harjoitusjärjestystä, jolloin on helppo kontrolloida kykyjään ja pystyy liittämään ne omalla tavallaan omaan työhönsä. Toisiaan täydentävät ja keskenään yhtenäiset harjoitukset palvelevat sekä parapsykologisten kykyjen kehittämistä että niiden syventämistä ja myös edesauttavat meitä avaamaan ja vapauttamaan meissä olevia energianlähteitä ja kykyjä, jotka ovat tarpeen arkiaskareissa, ammatin harjoittamisessa ja perheeseen liittyvissä velvollisuuksissa.

Henkisten ja psyykkisten kykyjen kehittämisellä tulee olla yksinomaan myönteinen päämäärä: oman persoonan kehittäminen!

Parapsykologian koulutus on ensisijassa keino kehittää itseään, keino vapauttaa kaikki psyykkiset ja henkiset voimat, keino vapautua ennakkoluuloista, komplekseista, riittämättömyyden tunteesta, negatiivisista tunteista ja psykosomaattisista sairauksista. Tämä on matka, jolla saavutetaan varmuus itseen, moraaliseen ja fyysiseen elinvoimaan sekä positiiviseen elämänasenteeseen. Se on takuu onneen ja menestyksekkääseen elämään. Tästä kehityksestä on seurauksena mahdollisuus realisoida sellaiset kyvyt, kuten telepatia, selvänäköisyys, psykokineesi, henkinen itsensä parantaminen jne. Ne ovat itse asiassa toisarvoisia seikkoja ja siksi ensimmäisillä kursseilla ei käydä tarkemmin läpi yksittäisiä parapsykologisia ilmiöitä. Sen sijaan kurssilla harjoitellaan eri hengitys-, meditaatio-, itsesuggestio- ja mielikuvamenetelmiä, joiden avulla elimistö harmonisoituu. Näin tietoisuus laajenee niin, että pystyt toteuttamaan haluamasi ilmiöt mielessäsi, kehossasi ja ympärilläsi.

Kurssimateriaalin teoreettinen osa laajentaa myös tietoisuuttasi yleisesti kaikilla aloilla, sillä parapsykologia koskee kaikkia tieteenaloja, kuten esim. biologiaa, psykologiaa, fysiikkaa, kemiaa tai tähtitiedettä. Kyse ei nimittäin ole ”yliluonnollisuudesta” (kaikki maailmankaikkeudessa tapahtuva on ”luonnollista”), vaan luonnonvoimista, joista suurinta osaa koulutieteessä ei ole vielä tutkittu. Tuodakseen esiin parapsykologisia ilmiöitä kansainväliset parapsykologian instituutit ja parapsykologian tutkimuskeskus kehittivät parapsykologian teorian, jota tässä opinto-ohjelmassa opiskellaan. Ei kuitenkaan kannata luulla, että se on vaikeaa: huomaat heti ensimmäisellä kurssilla, kuinka yksinkertaista ja helppoa tämän materiaalin opiskeleminen on.

Harjoituksilla saavutettu materiaalisen kehon ja energiakehon harmonisointi mahdollistaa:

  • chakrojen aktivoinnin
  • vapaan maailmankaikkeuden energian voimakkaamman vastaanoton ja luovutuksen
  • kosmisen energian muuttamisen elämän energiaksi
  • materiaalisen kehon vegetatiivisen järjestelmän vakauttamiseksi

Saavutettu harmonisointikyky mahdollistaa myöhemmässä vaiheessa opittavaan:

  • materiaalisesta kehosta irrottautumiseen
  • materiaalisen kehon suoraan tahdonalaiseen kontrolliin ja siihen vaikuttamiseen (ja tämän myötä – henkiseen itseparannukseen).

Materia säteilee jatkuvasti joko moduloimatonta tai amplitudin mukaan moduloitua maailmankaikkeuden energiaa. Sen vastaanottaminen chakroilla ja sen informaatiosisällön arviointi on edellytys:

  • selvänäköisyydelle ajassa ja paikassa
  • telepaattiselle yhteydenpidolle ihmisten, kasvien ja eläinten kanssa
  • varvun ja heilurin käytölle (radiestesia).

Ollakseen kykeneväinen aktiivisesti vaikuttamaan paranormaalisti ihmisiin, eläimiin tai esineisiin on joka kerta virittäydyttävä niiden kosmoenergeettiselle värähtelylle tai taajuudelle. Tällainen maailmankaikkeuden energian moduloitujen impulssien säteily antaa mahdollisuuden menestyksekkäästi suorittaa:

  • hypnoosia ja henkistä vaikuttamista etäisyydeltä
  • psykokineesiä (telekineesiä)
  • henkistä parantamista etäisyydeltä
  • levitointia
  • materialisointia

Ymmärtääksemme ympäröivää maailmaa ja omaa sulautumistamme sen värähtelyihin, ja voimme todeta, että niistä aiheutuu yllämainittuja asioita ja lisäksi ne mahdollistavat:

  • oman psyyken ja persoonan paremman tuntemuksen
  • paremman intuition tilanteisiin ja henkilöihin nähden
  • kohonneen sosiaalisen vastaanottokyvyn
  • paremmat mahdollisuudet kuulla ja nähdä
  • paremman ajattelu- ja huomiokyvyn
  • kyvyn erottaa tärkein epäolennaisesta.

Ihmisen henkisen kehityksen lakipisteenä on ”kosmisen tietoisuuden” tavoittaminen. Tässä tietoisuuden laajenemisen korkeimmassa tasossa vallitsee täydellinen harmonia ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä. Materiaalisen kehon vankeudesta ja ajan ja tilan kahleista vapautunut ihmisen henki saa vapauden, jollaisen vain voi itselleen kuvitella:

  • energiakeho voi vapaasti ja riippumattomasti hakeutua mihin tahansa maailmankaikkeuden kolkkaan
  • voi vastaanottaa kaikkea maasta ja maailmankaikkeuden lähteistä tulevaa informaatiota
  • voi vaikuttaa haluamallaan tavalla ympäröivään maailmaan.

Kansainvälinen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskus toivottaa paljon onnea opiskelijoille ja uskoo, että pian myös sinä voit raportoida meille mielenkiintoisista asioista, kuten muutkin opiskelijat venäjältä ja saksasta, joiden kirjeistä on alla muutamia otteita.

”Tämä on ainutlaatuinen kurssi. Tein tunnollisesti kaikki tehtävät ja lopputuloksena elämäni, luonteeni ja käsitykseni muuttuivat täysin, mikä on ollut parhaaksi itselleni ja läheisilleni.” (Anton R.)

”Nyt voin sanoa, että kiitos parapsykologiselle työskentelylleni, minusta on tullut toinen ihminen – positiivisessa mielessä. Usko itseeni vahvistui.” (Günter M.)

”Tämän kurssin aikana muuttuvat sekä mieli että henki. Itse muutuin rauhallisemmaksi ja arvostan nyt ympäristöäni ja läheisiäni enemmän. Tähän mennessä minulla on vain hyvää sanottavaa tästä kurssista. Se on erittäin helppotajuinen ja havainnollinen.” (Ingeborg V.)

”Aiemmin olin usein masentunut, mutta jo muutaman viikon jälkeen PSI - kurssin harjoituksia tehtyäni huomasin, että elämänenergiani lisääntyi. Tunnen itseni joka päivä onnellisemmaksi ja iloisemmaksi, kaikki minussa on harmoniassa, mikään ei voi järkyttää mielenrauhaani.” (Igor E.)

”Tein kaikki harjoitukset. Nyt, kun opintoni on suoritettu, pystyn aina säteilemään energiaa tai materialisoimaan kaikenlaista.” (Adolf D.)

”Pystyn mm. milloin vain katsomaan selvänäköisesti kuvia menneistä, nykyisistä ja tulevista tapahtumista. Katson usein esim. peilistä ystävieni elämää tai kristallipallosta historiallisia tapahtumia, kuten televisiosta, mutta pienempänä, yksityiskohtaisemmin ja kolmiulotteisena.” (Klaus K.)

”Olen iloisesti yllättynyt siitä, että opinto-ohjelma ei ole vain tyhjiä sanoja vaan jokainen harjoitus tuottaa sataprosenttisen tuloksen.” (Natalie N.)

”… Luentojen edetessä ja niitä työstäessä muuttuu todellakin toiseksi ihmiseksi. Yhtäkkiä alkaa nähdä kaikki uudessa valossa. Myös ystäväni ovat huomanneet tämän muutoksen minussa. Heidän kysyessään syytä tasapainoisuuteeni vastaan näyttämällä opinto-ohjelma luentoja…” (Michael T.)

”… Tämä kuulostaa luultavasti oudolta, mutta puolivuotisen kurssin ansiosta olen muuttunut täysin toiseksi ihmiseksi. Olen erittäin tyytyväinen parapsykologian kurssiin, jonka ansiosta elämäni, luonteeni ja ajatukseni elämästä ovat täysin muuttuneet parempaan suuntaan.” (Rolf H.)

”… Vaikka olen opiskellut vasta luennolle 6 asti, olen muuttunut merkittävästi. Tunnen itseni itsevarmaksi ja harmoniseksi, yksinkertaisesti sanottuna, olen muuttunut toiseksi ihmiseksi; keskittyneemmäksi ja järjestelmällisemmäksi…” (Natale N.)

Opetustapa, kurssin kesto, kurssimaksu, yhteydenpito ja ilmoittautuminen.

Opiskelu on itsenäistä etäopiskelua, joka edellyttää opiskelijalta oma-aloitteisuutta, vastuunottoa ja itsenäisyyttä, mutta antaa mahdollisuuden hyvin yksilölliseen etenemisrytmiin. Yksilöllinen etenemistapa mahdollistaa mukanaolon ajasta ja paikasta riippumatta. Opinto-ohjelmassa on kolme opintojaksoa ja jokaisen opintojakson kesto on puoli vuotta. Selvänäkijä-parapsykologin opinto-ohjelman opiskelu kestää yhteensä 1,5 vuotta, joskus kauemminkin johtuen yksilöllisistä etenemismahdollisuuksista. Se puoli vuotta on akatemian laadittu aikataulu harjoittelemiseksi, mutta ihmiset edistyvät tavallisesti etäopinnoissa jokainen omalla aikataululla. Siksi jokainen voi määrättä itselleni omat aikataulut, mutta se puoli vuotta on harjoittelemisen vähimmäisvaatimus. Oppilaalla on kolme vuotta aikaa suorittaa opintonsa, tehtävän ja selvänäköisyystestin selvänäkijä-parapsykologin arvonimen saamiseksi.

Koulutuksen hinta on 680 € ja se sisältää (ALV 23%, oppimateriaalit, toimituskulut, käyttäjätunnukset oppilasalueelle, lopputyön tarkastuksen ja selvänäköisyystestin).

Yhteydenpito tapahtuu joko sähköpostitse (asiakaspalvelu@kuudesaisti.com), kirjeitse (Verkatehtaankatu 6, 20100 Turku), puhelimitse (040 877 6631) tai verkossa oppilasalueen keskustelualueella.

Opiskelijaksi ilmoittaudutaan alhaalla olevalla lomakkeella. Käsittelyn jälkeen saat vahvistuksen ja laskun koulutuksesta postitse. Laskun maksaminen toimii myös vahvistuksena opintojen aloittamisesta ja silloin lähetetään opintomateriaalit ja oppilasalueen käyttäjätunnukset postitse.

Koulutuksen järjestäjä on Kansainvälinen parapsykologian ja rajatiedon tutkimuskeskus ”MATRIX”, Verkatehtaankatu 6, 20100 Turku.

Päättäessäsi valita juuri tämän opintosuunnan lähestyit onnellisempaa ja menestyksekkäämpää tulevaisuutta.

Ilmoittautumislomake: Selvänäkijä-parapsykologin koulutus

*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.


Oikeudet muutoksiin pidätetään